lauantai, 11. joulukuu 2010

Autokaupan maaginen maailma...

Joudun ehkä avautumaan nyt tällaisestä käsitteestä kuin käytetyn auton kauppa. Ei siis mikään kauppaliike vaan kauppa käsitteenä jossa on kaksi osapuolta, myyjä ja ostaja. Tarkennetaan vielä sen verran että näin internet-aikakautena on myyjä ja tuhansia potentiaalisia ostajia. Vanhaan hyvään aikaan rakkaasta kulkupelistään syystä tahi toisesta luopuva saattoi jäättää sanomalehden palstalle mahdollisimman paikkaansa pitävän ja edullisen ilmoituksen siinä toivossa että joku tarvitsisi juuri tätä autoa itselleen. Sitten ajat muuttuivat, ja muuttui kaikki muukin.

Ensin tulivat "ilmoita ilmaiseksi" -lehdet, joissa oli sivu kaupalla kelpo hoppia kyydin tarvitsijoille. Muutamassa vuodessa ne kuitenkin muuttuivat autojobbarien ilmoitteluvihkosiksi joissa samat numerot toistuivat ilmoituksesta toiseen. Internet-aika teki vasta tuloaan ja siellä täällä vilahteli sähköpostiosoitteita yhteystiedoissa. Mutta entäs nykyään? On toinen toistaan koreampia itsemyyntisivustoja jotka käsittävät markkinapaikkana koko elämän kirjon. Yhtenä osa-alueenaan on nämä kirotut ja kiitetyt peltilehmät. Näillä sivuilla yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Allekirjoittanut junaili itsensä etelä-lappiin katsomaan  kuvissa kovin hyvältä näyttänyttä Toyotaa. Ja junalla myös palasin. Hyvällä tekstillä ja oikeanlaisilla kuvilla saa siis kiinnostuneita autoon kuin autoon. Kiinnostuneita tosin on montaa sorttia.

Yhden ryhmän muodostavat kovat käteisostajat, ehkä jonkin sortin jobbareita noilta aiemmin mainittujen lehtien sivuilta. Tarkoituksena on ostaa auto kuin auto reiluun tuhannen viidensadan euron käteishintaan. Toimii varmasti joskus mutta näitä näkee selvästi hinnakkaampienkin kumijalkojen perässä joten aina ei voi voittaa. Seuraavana tulee mieleen vaihtotarjouksien tekijät. Vaikka olisit maininnut ilmoituksessa että "ei vaihtoa" ja tehostanut tätä pienellä valkoisella valheella kuten "uusi on jo hankittu" tai "pihassa on jo liikaa autoja" on aina joku joka hieroo vaihtokauppaa. Jos taas olet määritellyt vaihdokin tarkemmin esim. vaihto halvempaan, dieseliin, farkkuun, tuoreempaan tai tai mihin vain, tarjoaa yllättävän moni, ilmeisesti sisälukutaidoton, jotain ihan muuta. Jos pyysit perhefarkkua, tarjolla olisi nyt hyvä lava-auto. Jos tuoreempaa tai vähemmän ajettua olisi tarjolla vanha taksi. Se harvinainen jolla Irwinkin kulki joskus. Sittemmin nakumese on saanut hyvän matkaa toista milliä mittariin. Sitten on nämä jotka ilmeisesti vaan hakevat huomiota omalle pirssilleen. Jos kerrot että vaihto vaikka max. tonnia kalliimpaan, niin eikös joku piru tarjoa kymmenkertaisesti oman autosi hintaista kulkinetta ja kyselee paljonko saisi väliä. Joutuu aina sanomaan ettei ole oikein käyttöä sellaiselle, päikseen vois mennä. Eli pidä rahoitus-koslasi. Myy suoraan jollekkin niin ei puuro lopu pöydästä kun osarilla hankittu edustusmese vaatikin määräaikaisen ja pakolliset kaskotkin pukkaa vakuutusyhtiöltä päälle. Bensakin varmaan maistuu ihan eri tahtiin kuin näille riisikupeille mihin olet sitä mukamas vaihtamassa. Varmaan tosi leuhkaa laskea pitkin bulevardia pikkutakissa josta lepattaa tuulessa vielä hintalappu että voi palauttaa senkin pukineliikkeeseen kunniakierroksen päätteeksi. Muutenhan tällainen näytös-cruise voidaankin ajaa vaikka Mikki Hiiri boksereissa ja surffisandaaleissa. Jaa, palataanpas asiaan. Siis ei vaihtoa

Oli erikoista jättää ilmoitus myytävästä autosta ja saada lähes saman tien tekstiviesti jossa kerrottiin että jos todella haluat myydä autosi niin laita se meidän sivustoille! Ja tämä mainos siis kilpailevalta webbisaitilta jonka robotti oli tähynnyt jättämäni ilmoituksen. Hetkeä myöhemmin sain sähköpostin jossa kerrottiin kuinka monta kertaa ilmoitustani oli käyty katsomassa ja kuinka voisin ihan muutamalla eurolla saada ilmoitukseni suoraan etusivulle ja kehykset ympärille ja pikalinkkeihin ja vaikka mitä... No, jätin sikseen koska rippikouluikäistä Toyotaa ei mielestäni tarvitse tuputtaa etusivulle autoliikkeen uuden johtotähden rinnalle. Niin kiire näillä kaupoilla ei ole.

  Sitten vaan odottelemaan oikeita asiakkaita eli autosta oikeasti kiinostuneita luonnollisia henkilöitä. Seuraan laskuria. Katsottu x kertaa. Ei kysymyksiä. Pitäisiköhän pudottaa hintaa? Ei, pitävät liian halpana nytkin. Nostan muutaman satasen. Nyt ollaan sillä tasolla kuin nämä yleensä ovat. Sitten alkaa tapahtua. Puhelimessa mies esittelee itsensä haparoivalla kotimaisella ja tiedustelee onko auto vielä kaupan? Vastaan että kyllä on. Mieshenkilö haluaa tulla katsomaan autoa heti. Kerron sen olevan mahdotonta koska auto on tien päällä ja parempi puoliskoni palailee vasta seuraavana iltana. Ihmettelen hetken miksi autoa pitäisi muutenkaan tulla katsomaan marraskuisena iltana kun kuu on jo taivaalla? Aivan parasta kuvaa autoin kunnosta tuskin tässä kovin tunnelmallisessa valaistuksessa saa. Aikamme juteltuamme päätämme palata asiaan heti huomenissa. Herra ilmoittaa tulevansa ostamaan auton, ei katsomaan. Sehän passaa minulle. Kun seuraavan päivänä saan rakkaani vierelleni ja myyntiartikkelin talliin, odottelen yhteydenottoa tältä kovin itsevarmalta ostajalta. Mitään ei kuulu. Pitäisikö käydä pihalla haistelemassa savumerkkejä? Tiedä mistä kaukaa tämä kauppamies on ja mitkä ovat heidän kulttuurinsa rituaalit näissä asioissa. Odoteltuani tunnin saan tekstiviestin. Hahaa... herra käteistarjoaja. Yrittää muutaman satasen alihinnalla. Näissä hintaluokissa se tarkoittaa jo kolmea-neljääkymmentä prosenttia joten suitsitaampas hieman. "Ei tuolla hintaa, enemmänkin on tarjottu", vastaan jouhevasti. Sitten laitan viestin tälle murtaen suomea puhuvalle tosiostajalle. Puhelin soi välittömästi ja alan uskoa että vastapuoli jäi siihen käsitykseen että toinen soittaa. Ihan kuten minäkin jäin. Pääsemme pienen hetken päästä asiaan ja herra kyselee osoitetta jossa voi tutustua tulevaan autoonsa. Kerron osoitteen jonka jälkeen tavaan sen kirjain kirjaimelta. "Ei kun äm, än niin kuin Matti." Seuraavaksi yritetään tavoittaa jotain kiintopisteitä kartalta. Jotain löytyykin lähistöltä. Laitan kuitenkin vielä osoitteen tekstiviestinä. Odottavan aika on pitkä, ja niinpä pitkän ajan kuluttua auto ajaa väärästä suunnasta portin pieleen ja kuski kurkkii pihalle. Heilautan kättä merkiksi. Parivaljakko saapuu pysäköiden melko pienellä kulkineella kolmen autotallin eteen yhtäaikaa. Opastan hieman parempaan parkkiin ja lyön käsipäivää molemmille. Toinen herroista on tulkki ja turvamies, toinen itse ostaja. Kysellään kaikkea ja tulkataan. Kieli jotain afrikan murteita jota en hallitse mutta kuin taikaiskusta ymmärrän yhden sanan seasta. Käsittämättömän molotuksen seasta kuuluu välillä "katsastus". Heidän kielessään ei lienee sanaa kuvaamaan tuota jaloa toimintaa josta saamme täällä villissä pohjolassa vuosittain nauttia. Kun kerron katsastuksen olevan juuri takana ja seuraavan yli vuoden päästä edessä saan kaksi leveää, valkoista mutta hieman hajallista hymyä osakseni. "Koeajo?" Tottakai, hypätään kaikki kyytiin. Ojennan avaimen kuskiksi aikovalle ja käyn itse takapenkille. Tulkki istuu edessä vänkärin paikalla ja neuvoo parhaansa mukaan. Ohikiitävän hetken mietin onko auto laitteena ja instituutiona kovinkin vieras herralle ratin takana? Lähtiessämme liikkeelle aavistukseni saavat vahvistusta, sen verran enemmän kyyti muistuttaa ensimmäistä ajotuntia kuin koeajoa. No, nyt liikutaan jo. Vilkku vasempaan ja tielle. Ei, seis, tuoli on liian kaukana. Parempi pysäyttää pirssi poikittain tähän kaistalle ja pistää ergonomia kerralla kuntoon. Säätäminen kestää juuri sopivan kauan että suoran päästä näkyy jo auton valot kaistallamme. Elokuvatyyliin ehdimme juurii ja juuri ambulanssin alta pois ja tutustuminen autoilun saloihin jatkuu. Parisataa metriä yhteen suuntaan vakuuttaa ostajaehdokkaat. Levikkeellä ympäri ja takaisin samoja jälkiä. Avaan silmäni ja uskallan taas hengittää. Pulssin tasaannuttua havaitsen, että auto on turvallisesti poikittain kahdella tallipaikalla. "Pitäisi puhua rahasta" kertoo tulkki. Puhumme rahasta ja pääsemme kompromissiin jossa molemmat voittavat. Innostuneet autonostajat saavat hieman periksi hintapyynnöstä ja allekirjoittanut pääsee tavoitteeseensa. Kaupat sovitaan tehtäväksi seuraavana arkipäivänä vakuutusyhtiössä rahoitusteknisistä syistä. Lähetystö poistuu tontilta ja alan tyhjentää autosta kaikkea kauppaan kuulumatonta. Pakostakin tulee mieleen urbaanit legendat joissa maahanmuuttajille maksetaan autot ja asunnot. Joku koiranleukainen kansallissosialisti voisi sanoa että ne ostaa auton nyt "Suomen rahoilla!" No prkl, parempi olis kun en oikein Kongon dinaareitakaan huolis ottaa kun ei ole käyntiä Ambomaalla ihan joka viikko!

  Seuraavana aamuna tavataan paikallisen vakuutuslaitoksen edessä kuten oltiin sovittu. Kaupat sujuvat hyvässä hengessä, vakuutusyhtiö lupaa suorittaa kauppasumman tililleni valtakirjan saatuaan. Ostaja siis kolaroi entisen autonsa ja ihan-kaiken-varan-vakuutus kattaa uuden kulkupelin hankintakustannukset. Tosin kuusi vuotta vanhasta ranskattaresta olisin ehkä itse halunnuut hieman tanakamman korvauksen mutta päätän kuitenkin pitää asian omana tietonani. Tiedän kummalta puolelta on tulossa voita leivälle. Luovutuspaperit tehdään kuntoon ja jään luottavaisena odottamaan tilini karttumista. Ihme ja kumma, "in fidem" pitää lupauksensa ja sovittu summa on hallussani sovitulla aikataululla. Jälkeen päin ajateltuna järjestely oli oikein sopiva, ei tarvinnut epäillä käteisostajan maksuvälineitä. Ne jos näet osoittautuisivat omatekoisiksi, olisi ollut taas hieman ylimääräistä vaivaa ja kosolti lisää ennakkoluuloja tähän maailmaan.
 

lauantai, 11. syyskuu 2010

Halpamaista tuontitavaraa . . .

Ja asiaan että rytkyy...


Tässä jonkun kerran olen ajautunut pohtimaan ilmiötä jota kutsutaaan halpatuonniksi. Tämähän on tietysti jo vanha käsite joka aiheuttaa päänvaivaa kuluttajissa ja vaurastumista kauppiaissa. Pääperiaatehan on että tuodaan halvan työvoiman maissa, puoli-ilmaisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita jotka rimaa hipoen läpäisevät täkäläisen turvallisuusnormiston. Ei siis tietenkään läpäise aina mutta useasti. Sitten kirjoitetaan isolla lehdessä tiedostuksia takaisinvedosta. "Ostamanne kaasulämmittimen on todettu vapauttavan häkää toimiessaan. Jos olette hengissä, palauttakaa lämmitin ostopaikkaan niin saatte samanlaista kuraa tilalle tai rahat takaisin". 

Maahantuontia harjoittavat tietysti tukut, jotka sitten kylvävät tätä rojua edustajien välityksellä ympäri pitäjiä ja viimeistään kosteilla esittelypäivillä, messuilla tai ostoristeilyillä. Lipevät kauppamiehet lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista kunhan vaan tilauksen summa ylittää aina sen seuraavan rajapyykin. Ja sehän ylittyy, viimeistään pikkutunneilla konjakin voimalla. Sitten aamulla krapulaisena ostovastaavat tutkivat tilausvahvistusta johon se naapuripöydän mirkku raapusti puhelinnumeronsa. Numeroita löytyy myös tilausriveiltä kun on tullut nousuhumalassa ostettua 6000 pikkuvikaista leivänpaahdinta jaettavaksi koko ketjulle. Kylkiäisenä sai sentään viikon levin lomaosakkeella maahantuojan piikkiin. Kyllä kannatti haukata paskaa ja tilata lisääkin.

Toinen, uudempi ilmiö on sitten nämä kauppiaat jotka haluavat tuoda konttitolkulla hirvittävää rojua mitä kummallisemmista pajoista ympäri aasiaa. Ollaan tietävinään jotain nykytekniikasta ja kauden trendeistä. Tutustutaan valikoimiin ja katsotaan mitä merkkitavarat ovat juuri tällä hetkellä. Vakoillaan vähän kilpailijoita ja yritetään saada vielä joku aavistuksen valovoimaisempi tähti tuohon krääsän pyörregalaksiin. Koska teoria ja käytäntö eivät monestikaan kohtaa, sattuu sitten niin ettei tuote olekaan ihan niin mediaseksikäs kuin se vaikutti olevan tilauksen hetkellä. Koska toimitusaikataulu ei ole ihan päivän päälle, voi sesonkikin olla jo ohi kun saadaan se joulun ehdoton hittituote hyllyyn. Tai sitten sen hinta on käsittämättömän korkea kun laadukkaan merkkituotteen paremmilla ominaisuuksilla saa edullisemmin. Tästä hyvänä esimerkkinä on vuosia kaupassa lojuneet kahden megapikselin (2Mpix.) digikamera jota olen kaupitellut karvan alle kahdensadan euron ja muistitikut joiden kapasiteetti on huikeat 256 Mt ja hintaa reilut pari kymppiä. Siinä on myyntimies paikallaan joka ne pois kauppaa tinkimättä hinnasta ja myymättä ohessa sieluaan vanhalle vihtahousulle. 

Halpatuonti kalsahtaa korvaan kirosanana. Ei kai kampaamokaan laita nimekseen "HUPS" tai lääkäriasema "Kuolio". Joku lehti taisi olla joskus suomalainen anteeksipyyntö eli "Oho" mutta ei siitä sen enempää. Jos kauppaketjukin pitää nimetä vanhan kunnon "made in tiedät-kyllä-missä" mukaan on turha kuluttajan valittaa ettei ole varoitettu mitä tuleman pitää. Viittaan siis tuohon entiseen Britannian, nykyisin Kiinan hallinoimaan talousjättiin Etelä-Kiinanmeren rannalla. Kumma miten sitä pieni ihminen osaakaan valmistaa mitä moninaisempia tuotteita ja ihan pikkurahalla. Jokin aika sitten kasailin työkavereiden kanssa Kiinasta tullutta pöytäsirkkeliä. Mietin monta kertaa kasatessa, onko tässä nyt maailman lahja yksikätisten vaatehtimoille tai paraolympialaisille vai saako tällä harrastelijatimpuri oikeasti sahattua muutakin kuin kätensä? Ammattikäyttöön ole kertaakaan suostunut myymään näitä idän ihmeitä ilman selkeäkielistä varoitusta. Rehellisyys on kuluttajan toimesta palkittu monesti, jos ei kauppoina sillä hetkellä niin myöhemmin jatkuvina asiakassuhteina. Sitä kun ei kaikki ymmärrä että jos väittää vaikkapa nyt esimerkkinä olleen sirkkelin vastaavan urakkamiehen vaatimuksia niin se on kuin vaalilupaus. Ja kun se lupaus petetään eli masiina laukeaa kesken tuottoisan kuutamourakan niin siitä ei päänsilittelyä paljoa osaksi lohkea. Eikä sellaista ihmistä lepyytellä uudella sirkkelillä, sehän olisi kuin kaataisi bensaa liekkeihin. Koska ensimmäinen tuote aiheutti pettymyksen niin ota tästä toinen samanlainen. Saat pettyä tuplasti?!? 

Onko nyt niin että molemmat, sekä halpatuontituotteen tai sen osia valmistanut alaikäinen lapsi että se halpaan tuotteeseen haksahtanut harrastelijatimpuri itkevät itsensä uneen. Molempien päänvaivana on samainen sirkkeli toiselle se on jokapäiväinen leipä, toiselle ikuinen harmi. Tasan ei käy onnen lahjat...
 

tiistai, 7. syyskuu 2010

Asiakaspalvelijan arkea part II

Jep jep... kyllä taas hieman nyppii tämän firman toiminta.

Siis, jos ihmisellä sattuu olemaan elämää työpaikan ulkopuolella on se hoidettava työajan ulkopuolella. Kaikenlainen virastoasiointi, lääkärikäynnit yms. aikaavievä toiminta aiheuttaa närää pomoissa ja näihin ylimääräisiin saa yhtä monet ohjeet kun on antajiakin. Kun yksi lupaa että käy asioillasi on toinen seuraavana päivänä kyselemässä mitenkä pitkään olit ja esim. lääkäristä todistusta toimenpiteiden kestosta. Ja tämä siis tehdään luonnollisesti kunnallisessa sairaanhoidossa omalla kustannuksella. Työterveyshuoltoa kun ei vaan ole eikä tule. Virastoasiat ovat luku sinänäsä koska esim. verotoimisto tai KELA ovat tunnetusti varsin jouhevia mestoja asioida. Kun jonossa on yksi ihminen ennen sinua, kyselee se sitten kaiken verotuksesta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä tai ahdistaa KELAn tuoreen virkailijan tiedoillaan aikaisemmista päätöksistä jotka sentään tehtiin pärstäkertoimen mukaan ilman tuuman paksuista liitenippua. On se kumma kun ei homma toimi?

Jos ja kun täällä sitten sairastut, on käytävä siellä parjatussa arvauskeskuksessa hakemassa neuvoja, diagnoosi, resepti, neuvoja ja lohtua. Tärkeimpänä kaikista on lääkärintodistus jonka saamiseksi joutuu jonottamaan ensin puhelimella korva punaisena ja keksimään hyvät perusteet miksi juuri sinä olisit paras valinta potilaaksi huonosti ensimmäistä kotimaista puhuvalle vuokratohtorille. Tämä on ns. omakustannehupia eli maksat siitä että saat todistettua liikkeen johdolle olevasi syysflunssassa. Vaikka hävittäisit tapaturmaisesti vasemmankäden sormet olisi ensimmäinen kommentti " soita ambulanssi omalla puhelimella, mutta vasta seuraavalla tauollasi!" Empatiaa löytyy kuin raivotautiselta hyeenalta.

Sitten kun olet ehkä terve ja teet niitä paljon kaivattuja omatoimisia päätöksiä ja palvelet asiakasta mahdollisimman hyvin saat siitäkin kunnon mulkaisuja ja niskaan hengittämistä. Sitä ei äkkiseltään uskoisi miten iso juttu tuollainen parin kympin bensahana on muutaman myymälän omistavalle miekkoselle. Alle 24 tunnissa osan toimituksesta tuli myös herra ison herran faxi jossa tiedusteltiin kuka on rohjennut tiata tavaraa hyväksyttämättä hänen korkeudellaan sitä. Tiukilla ollaan...

Kyllä korpee tämä meininki . . .

perjantai, 3. syyskuu 2010

Asiakaspalvelijan arkea, part I

No, aloitetaanpa sitten arkisilla asioilla kuten työllä ja sen merkityksellä ihmiselle. Mitä työ on? Fysiikan tunneilla sitä mitattiin jouleilla ja wateilla, nykyään huomaan mittaavani sitä tunneilla ja euroilla. Jos olisin oikeassa työssä, siis sellaisessa josta nauttisin, en varmaan kiinnittäisi huomiota siihen että se lohkaisee vuorokaudestani peruuttamattomasti kolmanneksen syrjäyttäen itselleni tärkeämpiä asioita. Ja kaikki tämä vain siksi että saisi hankittua tuota toista nykyisistä työnmittareista, euroja eli rahaa. Mielekkäästä työstä saamani korvaus voisi olla yhtä heikko kuin nykyäänkin, sen hyväksyisi koska työ itsessään antaisi minulle jotain.  Nykyisellään se antaa minulle kuivan ihon ja likaiset vaatteet (ja kuitenkin ollaan olevinaan kaupan alalla...). Sanotaan että asiat ovat sellaisia miten niihin suhtautuu mutta kyllä ne on paljon muutakin. 

On hankala myydä uskottavasti tuotteita, joihin ei itse usko ja joita ei ostaisi. Niin hyvä huijari en ole. Toisille asiakkaille on vaan mahdotonta ymmärtää että kaikki eurolla Kiinasta tuodut kilkkeet eivät ole ikuisia vaan ne tosiaan hajoavat käytössä sikäli kun eivät ole rikki jo pakkauksesta purettaessa. Viallisia tuotteita on varmaan 50 %, joskaan kaikki eivät tule siitä reklamoimaan. Osa tyytyy kohtaloonsa ja viisastuneena ostaa laadukkaampaa tilalle. Osa kokee rikkoneensa tuotteen itse ja potee syyllisyyttä tästä eikä tuo julki menetystään. Mutta sitten on näitä ihme masokisteja jotka saavat jotain ihmeen nautintoa siitä kun pääsee sanomaan ettei se kympin rälläkkä pyörinytkään ikuisesti. Sitten ruinataan samanlainen vispilä tilalle ja päälle kinutaa bensarahaa ja puhelinkolikoita kun onhan tästä nyt aiheutunut hirvittävä vaiva eto laitteen takia. Lopuksi saadaan jonkinlainen kompromissi aikaan ja tyytyväinen kuluttaja poistuu moraalisen voittajan ilkikurinen hymy kavoillaan liikkeestä vain kertoakseen molemmille kavereilleen kuinka urheasti puolusti oikeuksiaan. Jos saisin euron joka kerta kun joku uhkaa kuluttajasuojalla ja kaikenmaailman virallisilla valvojilla A.Gerlanderista lähtien, ei tarvitsisi sietää päivääkään tätä duunia vaan laskisin korkoja koroille palmun alla.

Työ olosuhteet, ai herran jumala, älä anna minun aloittaa... No, kun tämä kesä nyt oli mitä oli... PARAS TROOPPINEN KESÄ IKINÄ :)  Tuli kuitenkin vietettyä suuri osa näistä helteistä aaltopeltihallin ilmastoimattomassa, Dantenkin kuvailemassa monitasoisessa tilassa. Kun on rapiat 30 astetta pihalla niin se on työpaikalla liki 40. Ilma seisoo, työt seisoo mutta työntekijät ei enää jaksa seisoa. Kun johdolta kysellään lain suosittamia ylimääräisiä taukoja, saadaan vastaukseksi ettei niihin nyt ole mitään mahdollisuutta koska osa porukasta on kesälomalla eikä miehitys tunnu riittävän muutenkaan... Anheus on se sana joka ensiksi tuli mieleen. Tai ihan ensiksi tuli pari sanaa joita ei voi kirjoittaa tänne. Siis, taukoja on 2 x 12 minuuttia. Nautin pari kertaa päivässä lakisääteisen kahvipaussin. Ei sillä että noilla helteillä olisi mahdottomasti kahvihammasta kolottanutkaan mutta onhan se nyt yksi helvetti! Talo säästää siinä että ostaa jotain jyrsijän ulosteesta jauhettua tarjousmokkaa ja lotraa sen sitten kympin kiinalaisvispilästä läpi kylmänä. Keittimen erikoisuutena tuntuu olevan että se ylikuumentaa sumpin vasta pannussa jolloin parkkihapon aromi tulee pikantisti esiin. Välillä tarjolla on sentään kauhean kahvin kanssa vanhaa suklaata. Heinäkuun viimeisellä viikollakin tarjolla oli Dumle-joulukalentereita, kyllä meidän kelpasi :P

Työajat ja tauot, siinäpä vasta paradoksaalinen käsitys. Kun tulet aamulla kymmentä vajaa yhdeksän töihin niin ehdit kuulemma nippa nappa, viime tipassa ja vaikka mitä. Tätä ei tietenkään kerrota pelkästään sinulle vaan jaetaan tämä arvokas opetus vaikkapa täysin sivullisen ja tuntemattoman tavarantoimittajan kanssa suureen ääneen. Työpaikalla pitää siis olla paljon aikaisemmin kuin työvuorolista antaa ymmärtää. Saman verran jos venytät päivittäisiä taukojasi niin kyllä on verokortti kuulemma kourassa pian. Tähän sinunkin hommaan kun on tulokkaita jonoksi asti. Tauot on sinällään paikoillaan, lyhyet 12-minuutiset pidetään kun vaan niin sovitaan osaston kesken ettei miehitys putoa radikaalisti. Mutta ruokatauot kehotetaan pitämään niille varattuina aikoina jotka on kirjattu työvuorolistoihin. Onkin juhlallista sovittaa tauot siten että jos menet itse kymmeneen, joku joka tuli yhdeksään haluaa heti kohta paussille. Sitten sinnittelet silmiä auki pari ensimmäistä tuntia ja puolilta päivin pääset vihdoin paikkaamaan huteraa aamupalaasi. Tauolta palatessasi huomaatkin sitten että komen vartin päästä alkaa ruokatauko. No jippii, jopas tässä maha muriseekin kun vasta napsi eväsleipää ja hedelmää. Se kahvintapainen sai edelleen odotella pannussa parempia aikoja. Huonommaksi se eii enää voi tulla. Siitä sitten riemulla aterioimaan tietäen että kuuteen saakka pitäisi sinnitellä näillä eväillä jotka vedetään ähkyn rajoille kahdella intensiivisesti ajoitetulla tauolla. Loppupäivä sitten sulatellaan näitä appeita ja jossain vaiheessa huomataan että olisikin taas nälkä. Mutta voi, aamuvuoron ihmiset onkin jo poistuneet eikä toisesta kahvitauosta pystykkään muodostamaan omaa rauhallista herkkuhetkeä.Tasainen verensokeri tällä työmaalla on ilmeisesti kiellettyä ylellisyyttä. Sehän saattaisi jopa vaikuttaa mielialaan positiivisesti ja mitä se tekisikään työteholle ?

Kun päivä on päättymässä, on työ teho ja -motivaatio laskenut jo uskottavalle tasolle. Silmää ei enää palvota ja kelloa katsotaan ihan reilusti. Iltarutiinit pikaisesti läpi, virrat pois, valot pois. Joku onneton laskee aina kassan muiden lähdettyä. Kuulutetaan moneen otteeseen ettei arvoisat asiakkaat erehdyksessä shoppaa yliaikaa vaan siirtyisi pikkuhiljaa kassoille. Lopuksi ovet sulki ja porukka kotiin odottamaan uutta hienoa päivää...

Tämä se vaan tuntuu toistuvan päivästä toiseen. Niin, itseppä olen ammattini valinnut. Palailen tähän johdantoon varmaan myöhemmissä kirjoituksissani, tarkennan asioita, kerron eläviä esimerkkejä ja luon ajankuvia sekä puran tunnetilojani valitsemaltani tieltä. 

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, luulen ja toivon etten ole yksin näiden kokemusten kanssa :)

Välillä tosin harmittaa moni muukin asia kuin työ johon olen omakätisesti hakeutunut ;)